2011/07/09

Uusi alku

Hellou!

Pitkästä aikaa taas bloggailemassa.

yksi syy tähän hiljaisuuteen on yksinkertasesti mun laiskuus, ja se etten keksi ikinä mitään kirjotettavaa vaikka paljon on tapahtunukkin

No mutta nyt päätin, että muutan tässä heinäkuun aikana koko blogin tyyliä. Mun elämä kun ei pyöri pahemmin ostosten, vaatteiden taikka muodin/oman tyylin hakemisessa. Ostan sillon kun oikeasti tartten jotain (heh kyllä niitä heräteostoksia tulee tehtyä, mutta vain jos ne on alemyynneistä tsih)

Liikunta, kevyt ruoka, hyvinvointi
Ja nyt varmaan puolet lukijoista päättää lopettaa lukemisen :D Kesäloman aikana olen lisännyt liikuntaa, aloittanut kunnolla treenaamisen, alkanut hieman ajattelemaan, mitä sitä suuhunsa pistän, ja ennen kaikkea laihtunut. Vielä on kiloja voitettavana, mutta hyvään suuntaan oon menossa.
Blogi siis tulee sisältämään mun päämäärän tavoittelua, kivoja ruokaohjeita, liikunta juttuja yms. kaiken vanhan lisäksi siis. Siis ihan über fitness blogia tästä ei tule, vaan se on pienenä lisänä.

. . .


Tämän todella suloisen paidan ostin Saksasta keväällä. Silloin se oli aivan liian "pieni" mulle, tai siis en olisi kehdannut mennä se päällä minnekään, mutta mä päätin että kesällä mä vielä kehtaan mennä se päällä. Jee tavoite saavutettu!

. . .

Mulla oli tässä synttärit viime sunnuntaina. Sain aivan ihanan synttärilahjan:


Pikku kisun ♥
Ja nyt ollaan sisarusten kanssa vääntämässä sille omaa kiipeilypuuta mun huoneeseen. Pikku kisun tutustuttaminen meidän kahteen kissaan oli aikas sähinöintiä... Toinen kissa ei edelleenkään siedä tuota riehuvaa palloa yhtään, ei päästä kisua lähelleen. Toinen kissa taaseen ihastui pieneen karvapalloon, ja voisin sanoo että ne on ihan kavereita, vaikka vanha kissa ei aina jaksakaan leikkiä pikkasen kanssa. Kisulilla ei ole vielä nimeä, ehdotuksia?

. . .

No mutta nyt mulla ei ole muuta. Aattelin muokkaa blogin ulkoasuakin vähän pirteämmäksi, heti kunhan saan ittelleni jostain revittyä aikaa. Töitä piisaa, pitää valmistautua autokoulun teoriakokeeseen (jännittää!), ja ne kirjotukset + keskeneräiset kurssit valmiiksi... Ja vaan kuukausi aikaa?

♫ the GazettE - Miseinen
♫ An cafe - Aroma

Moikka! ♪( ´θ`)ノ

0 kommenttia:

Lähetä kommentti